Vakka-Suomen Puhelin teki jälleen vahvan tuloksen

Vakka-Suomen Puhelin saavutti orgaanista kasvua kaikilla liiketoiminta-alueillaan jälleen vuonna 2016. Henkilöstön määrä kasvoi yli 70 prosentilla ja tuloskunto vahvistui edelleen. Positiivinen kehitys näkyi yhtiön kaikissa keskeisissä tunnusluvuissa.

Vakka-Suomen Puhelin -konsernin liikevaihto nousi vuonna 2016 lähes 16,5 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 14,5 miljoonaa euroa. Konsernin taseen loppusumma oli tilikauden lopussa 23,1 miljoonaa euroa. Emoyhtiön käyttökate kasvoi 22 prosentilla 3,3 miljoonaan euroon ja liikevoitto lähes tuplaantui nousten 2,1 miljoonaan euroon. Emoyhtiön liikevoitto oli 13,1 prosenttia liikevaihdosta ja omavaraisuusaste 85,4 prosenttia. Reilun kahden miljoonan euron investoinnit yhtiö toteutti aiempien vuosien tapaan kokonaisuudessaan tulorahoituksella. Yhtiö tuottaa arvoa myös omistajilleen, osinkoja yhtiö on jakanut vuodesta 2002 alkaen yhteensä jo lähes 6,5 miljoonaa euroa. Vuodelta 2016 osinkoja jaetaan reilut 425 000 euroa.

Merkittävä työllistäjä Varsinais-Suomessa

Vakka-Suomen Puhelin on vuonna 1896 perustettu ICT-alan palveluyhtiö, joka tarjoaa yrityksille valtakunnallisesti contact center -, IT-  ja tietoliikennepalveluja.  Yhtiö palvelee yrityksiä monelta eri toimialalta ja asiakkaana on useita tunnettuja ja oman alansa johtavia yrityksiä Suomessa. Perinteisellä toimialueellaan Vakka-Suomessa yhtiö toimii teleoperaattorina ja tarjoaa televiestintä-, tietoliikenne- ja kaapeli-TV-palveluja myös kuluttajille. Yhtiö työllistää jo yli 260 ammattilaista usealla paikkakunnalla ja oli viime vuonna yksi eniten henkilöstömääräänsä kasvattaneista yhtiöistä Varsinais-Suomessa.

Vakka-Suomen Puhelin on valtakunnallisesti yksi Suomen johtavista ulkoistetun asiakaspalvelun tuottajista. Turussa ja Uudessakaupungissa toimivat palvelukeskukset työllistävät 220 asiakaspalvelun ammattilaista ja toiminta kasvaa vahvasti.

ICT-liiketoiminnassa yhtiön tavoitteena on olla merkittävä IT-toimija erityisesti pk-sektorilla läntisen Suomen alueella. Tavoitteen toteutumista auttavat tuoreet sopimuslaajennukset sekä merkittävät uudet asiakkuudet, joiden myötä yhtiö käynnisti tänä keväänä toiminnan myös Raumalla.

Yhtiö jatkoi viime vuonna mittavia panostuksia valokuituverkon rakentamiseen ja onnistui kireästä kilpailutilanteesta huolimatta säilyttämään markkinajohtajan aseman kiinteän verkon palveluissa perinteisellä toimialueellaan Vakka-Suomessa.

Vakka-Suomen Puhelin Oy -konserniin kuuluu tytäryhtiö Teknomeria Oy.  Vuonna 2000 perustettu yhtiö on erikoistunut optisten runkoverkkoyhteyksien tarjontaan sekä tietoverkkojen suunnitteluun ja toteutukseen. 

Tutustu vuoden 2016 vuosikertomukseen