Etätuki – Rauha Service Desk -etätukipalvelut

Vakka Suomen Puhelin Oy:n (VSP) monikanavaiset Rauha Service Desk -etätukipalvelut huolehtivat kokonaisvaltaisesti jo tuhansien työasemien käyttäjätuesta Suomen lisäksi myös muualla Pohjoismaissa. Palvelut toteutetaan viimeisintä teknologiaa hyväksi käyttäen työasemille asennettavan etätukiohelmiston avulla ja käyttäjätuen laadun takaavat alan kokeneet ja koulutetut tukipalvelun ammattilaiset. Etätuki mahdollistaa verkkoyhteyden avaamisen tukipalvelumme ohjaajalle, joka näkee tilanteen etäyhteyden kautta ja opastaa käyttäjää toimimaan ongelmatilanteissa. Neuvomisen lisäksi ohjaajalle voi tarvittaessa antaa valtuudet ottaa kone kokonaisuudessaan etähallintaan ja ratkaista ongelma tätä kautta. Älä tuhlaa omia IT-resursseja rutiiniongelmien kanssa painimiseen, vaan ulkoista etätuki meille, niin rutiiniongelmat hoituvat kustannustehokkaasti puolestanne.

Tukipyynnöt hoidetaan keskitetysti ja tarjoamme palvelua tarpeen mukaan joko suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Työaseman etähallinnan lisäksi tukipyynnöt voidaan hoitaa esimerkiksi puhelimitse, sähköpostilla tai internetlomakkeiden välityksellä. Tukipalveluiden laskutus perustuu kiinteään käyttäjäkohtaiseen kuukausimaksuun, mikä pitää IT-tuen kulut tarkasti ennakoitavina. Palvelukonseptimme soveltuu kaiken kokoisille yrityksille ja tarjoamme sopimuksen mukaiseksi räätälöityä etätukea tarvittaessa vaikka ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä.

Etätukipalveluja voidaan soveltaa mitä erilaisimpien IT-ongelmien ratkaisemiseen aina ohjelmisto-, tulostus-, palvelin-, etäyhteys- ja laiteongelmista tietoliikennekatkosten selvittämiseen ja käyttäjätilien hallintaan. Tarvittaessa ohjaamme etätukipyyntöinä vastaanottamamme muutospyynnöt sovitun mukaiselle lähitukea hoitavalle kolmannelle osapuolelle.

Mittaamme jatkuvasti etätukipalvelumme tasoa ja annamme palvelujen laadusta asiakkaillemme palvelulupauksen: vastaamme etätukipyyntöihin aina alle minuutissa ja viimeistään tunnin sisällä annamme vastineen, mistä vika johtuu ja milloin ongelma on ratkaisu. Ratkaisemme laiterikkoja lukuun ottamatta ongelmat kuin ongelmat viimeistään vuorokauden sisällä tukipyynnön vastaanottamisesta. Useimmiten ongelmatilanteet selviävät kuitenkin jo ensimmäisen kontaktin aikana.

Tukipalvelujen käyttöönotto on helppoa ja nopeaa. Kartoitettuamme yrityksenne IT-ympäristön, asennamme haluttuihin työasemiin etätukiohjelmistomme ja koko palvelukonsepti on yrityksenne käytössä parhaimmillaan jo kahden päivän kuluttua tilauksesta. Palvelun käyttöönotosta veloitamme kertakustannuksen, jonka jälkeen tuotamme etätukipalvelun erittäin edulliseen kuukausihintaan per käyttäjä. Kuukausiveloituksemme on aidosti kiinteä ja sisältää rajoittamattoman määrän tukipyyntöjä ennalta sovittuna palveluaikana. Poikkeuksena monen muun palveluntarjoajan ratkaisuun, emme peri kuukausimaksun lisäksi erillisiä palvelupuhelumaksuja tai tukipyyntöjen määrään sidottuja palvelumaksuja.