Protonen liiketoiminta vahvassa kasvussa

Protonen liikevaihto on kasvanut tämän vuoden tammi-elokuussa 68 % verrattuna vastaavaan ajanjaksoon viime vuonna. Erityisen hyvin on kehittynyt ulkoistettujen puhelinasiakaspalveluiden -osuus, joka on vieläkin huimemmassa kasvuvauhdissa.

Taloudellisesti vaikeina aikoina yrityksissä mietitään tarkkaan mihin eurot käytetään ja mikä on kustannustehokkain toimintatapa. Eri toimintojen ulkoistus yleensä tällaisina aikoina kasvaa. Puhelinpalveluiden ulkoistaminen on yksi tapa hakea kustannussäästöjä tai tehokkuutta erityisesti, jos puheluvolyymit vaihtelevat paljon eri aikoina.

Protonelle uudet toimitilat Helsingissä

Protonen Helsingin toimisto on muuttanut osoitteeseen Mannerheimintie 107, 2. krs. Kyseessä on Invalidiliiton talo ja Petrasolin toimistohotelli.

Lisätietoja Petrasol Mannerheimintie

Muutoksia omistajuudessa

Protone Oy:n kaikki osakkeet ovat siirtyneet 1.9.2009 alkaen pitkäaikaisen osakkuusyrityksen Vakka-Suomen Puhelimen omistukseen. Protonen itsenäinen toiminta ja kehittyminen jatkuu ennallaan, Kari Heikkilä jatkaa edelleen toimitusjohtajana.

Nuoli-ylöspäin