Ulkomaiden malli käyttöön myös Suomessa – Poolia siirsi myyntityön Protonelle

Yhä useampi suomalainen yritys ulkoistaa aktiivisen myyntityönsä myyntialan ammattilaisille ja antaa omalle henkilöstölleen mahdollisuuden keskittyä oman alansa osaamiseen. Muun muassa it:n ja taloushallinnon asiantuntijoita rekrytoiva Poolia Suomi Oy löysi reilu vuosi sitten Protonesta yhteistyökumppanin myyntiinsä.

– Meillä ei ole varsinaista omaa myyjää, vaan henkilöstömme koostuu hyvin kokeneista rekrytointiammattilaisista. Ulkopuolinen kumppani, joka scouttaa oikeaa asiakaskohderyhmää, on meille hyvä ratkaisu, toteaa Poolia Suomen toimitusjohtaja Jose Majanen.

– Ulkoistimme myynnin Protonelle, jonka työntekijät ovat yhteydessä potentiaalisiin työnantajiin eli käytännössä henkilöstöpäälliköihin, talouspäälliköihin ja it-johtajiin. Kun kartoituksessa löytyy meillä sopiva yritys, he buukkaavat tutustumiskäynnin meidän asiantuntijoillemme.

– Myös Poolia-konsernin muissa maissa sijaitsevissa toimipisteissä on käytössä samantyyppinen malli markkinoida yrityksen palveluita. Muualla jo hyväksi havaittua sapluunaa haettiin myös Suomeen, ja Protonen kanssa yhteistyö loksahti nopeasti kohdalleen.

– Protone on ollut hyvä ja joustava kumppani, joka on hyvin nopeasti hoksannut, mitä me tarvitsemme. Olen aikoinani tutustunut muihinkin alan yrityksiin, ja sen perusteella voin vilpittömästi sanoa, että Protone tekee hyvää työtä.

Haastava työ ei anna aikaa myynnille

Ennen Protonen kanssa solmittua yhteistyösopimusta Poolia Suomen myyntityön hoiti rekrytointihenkilöstö itse silloin, kun sille oli tarvetta. Kattavan myynnin hoitaminen omin käsin ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa tavoitteena.

– Rekrytointi on aikaa vievää puuhaa. Ei ole ideaalitilanne, että henkilön, jolla on jo kädet täynnä työtä, pitäisi siinä sivussa vielä vääntää myyntikontakteja. Totesimme, että myynti on parempi ulkoistaa sen alan ammattilaisille, Majanen sanoo.

Myyntityön ulkoistaminen vapautti Poolian henkilökunnan panostamaan enemmän aikaa rekrytoitavien ammattilaisten etsintään, jota Majanen kuvaa haastavaksi työksi.

– Etenkin pääkaupunkiseudulla talouden ja it:n osaajista on kova pula. Nyt asiakkaamme ovat entistä tyytyväisempiä saamaansa hakupalveluun, ja me olemme saaneet myös uusia, hyvämaineisia asiakasyrityksiä.

logotype_poolia_startpage2