VSP osti Digian lähitukiliiketoiminnan Raumalla

Vakka-Suomen Puhelin Oy ja Digia Finland Oy ovat solmineet sopimuksen Digian Rauman lähitukiliiketoiminnan myymisestä VSP:lle. Liiketoimintakaupan myötä Digian neljä IT-asiantuntijaa siirtyy VSP:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Liiketoimintakaupalla
VSP vahvistaa asemaansa yritysten IT-kumppanina Länsi-Suomessa. VSP työllistää 400 työntekijää viidellä eri paikkakunnalla ja sen liikevaihto oli viime vuonna 20,6 miljoonaa euroa. Osapuolet eivät julkista kauppasummaa.

VSP:n ICT Palvelut -liiketoiminta-alue työllistää lähes 40 IT-asiantuntijaa Porissa, Raumalla, Turussa ja Uudessakaupungissa. Yhtiö tarjoaa yrityksille mm. kotimaista IT-käyttäjätukea, IT-lähituki- ja asiantuntijapalveluja, IT-konsultointipalveluja, laite- ja ohjelmistotoimituksia, konesalipalveluja sekä erilaisia työn tuottavuusratkaisuja.

– Haluamme kasvaa merkittäväksi IT-alan toimijaksi Länsi-Suomen alueella ja tarjota yrityksille kattavat IT-palvelut paikallisin voimin. Olemme asiakaslähtöinen palveluyhtiö ja paikallisuus on sekä meille että pitkäaikaisille asiakkuuksillemme tärkeä arvo. Solmittu yrityskauppa vahvistaa alueellista asemaamme entistään ja tukee kasvustrategiaamme, sanoo liiketoimintajohtaja
Julle Rintala Vakka-Suomen Puhelimesta.

Digia on ohjelmisto- ja palveluyritys, joka työllistää yli 1200 työntekijää kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa ja lisäksi Tukholmassa. Raumalla Digia on tarjonnut paikallisille asiakkuuksille myös palvelinhallinta- ja lähitukipalveluita. Kyseinen liiketoiminta on kehittynyt viimeisen 1,5 vuoden aikana suotuisasti, mutta ei ole kuitenkaan yhtiön ydinliiketoimintaa.

– VSP:llä on paremmat edellytykset kyseisen liiketoiminnan alueelliseen kehittämiseen ja näin ollen se voi tarjota liiketoiminnan asiakkaille parempaa palvelua, toteaa johtaja Jaarno Ropponen Digiasta.

Digia on ohjelmisto- ja palveluyritys, joka auttaa asiakkaitaan uudistumaan verkottuvassa maailmassa. Meitä digialaisia on yli 1 200. Juuremme ovat Suomessa, ja toimimme asiakkaidemme kanssa kotona ja kansainvälisesti. Rakennamme yhteispelillä maailmaa, jossa digitaalisuus toimii ja tuntuu. Digian liikevaihto vuonna 2019 oli 131,8 miljoonaa euroa. Yhtiö on listattuna Nasdaq Helsingissä (DIGIA).