”VSP:llä saa kehittyä ja viihtyä”

Anssi Sailomäen houkutteli VSP:lle yrityskulttuurin yhteisöllisyys vuoden 2018 syksyllä. Nyt lähes kolme vuotta myöhemmin hän työskentelee lähivalmentajana ja nimeää työnsä parhaiksi puoliksi hyvän yhteishengen sekä työtehtävät, jotka haastavat kehittymään.

Milloin ja miksi aloitit VSP:llä? 

”Aloitin työt VSP:llä lokakuun 2018 alkupuolella. Olin kuullut yrityksestä jo aiemmin hyvää – varsinkin Turun toimipistettä ja sen hymyilevästi hengittävää yhteisöllisyyttä kehuttiin. Minulle välittyi kuva, että puhelintyö on suoran myymisen sijaan neuvontapainotteista kontaktien vastaanottoa.”

Millainen urakehityksesi on ollut?

”Aloitin ensin asiakasneuvojana palvelussa, jonka työnkuva piti sisällään ensisijaisesti puhelimella hoidettavia asiakaskontakteja. Kahden kuukauden jälkeen siirryin uuteen palveluun, jossa työhön kuului ensi alkuun sähköpostitse hoidettavia tehtäviä. Pääasiassa autoin asiakkuuden toimihenkilöitä heidän työssään ja tein aina tarvittaessa myös asiakasneuvojan töitä puhelimitse.  

Keväällä 2019 minut otettiin mukaan lähivalmentajaksi samaiseen palveluun. Nyt vastaan kahdesta eri osa-alueesta palvelun sisällä.”

Mikä on parasta työssäsi VSP:llä?

”Ehdottomasti parasta ovat työkaverit sekä välitön ilmapiiri, joka huokuu läpi toimipisteen palvelusta toiseen. Laajat toimenkuvat antavat tarpeeksi haastetta joka päivälle, mikä innostaa kehittämään itseään. Nämä piirteet tekevät VSP:stä työpaikan, jossa viihtyy ja kasvaa. Samalla tavoin voi varmasti kuvailla montaa työpaikkaa, mutta itse en ole koskaan aiemmin voinut allekirjoittaa edellä sanottua yhtä vahvasti. 

Yksikään työpäivä ei ole samanlainen tai ennalta-arvattava – mutta siitä voi olla varma, että asiat hoidetaan hyvässä yhteishengessä ja että työnteko tiimeissä on hauskaa.”

 

Katso avomet työpaikkamme tai jätä avoin hakemus!

Tarina-arkistoon